Anton Kettunen haluaa näytellä ja tehdä musiikkia: Keuda antaa hyvän pohjan uralle kuin uralle
25-vuotias järvenpääläinen Anton Kettunen on ehtinyt elämässään jo monenlaista: puoli vuotta ammattistarttia, merkonomiksi opiskelu Keudassa, kuntosalin perustamiseen osallistuminen ja sen myyntipäällikkönä toimiminen, loppuun palamisesta seurannut sairausjakso ja sitten ihan uusi ura luovalla alalla.
– Kaikille opiskelupaikkaa miettiville nuorille haluan sanoa, että koulu on vain yksi askel elämässä. Sen jälkeen voi tehdä ihan mitä vain. Keudan opetus antaa hyvän pohjan kaikelle tekemiselle. Tulet hyödyntämään oppimaasi tulevaisuudessa, joten opiskeluajasta kannatta ottaa kaikki irti, Anton kannustaa.
Hän itse opiskeli merkonomiksi peruskoulupohjalta kahdessa ja puolessa vuodessa ja ehti samaan aikaan olla mukana kansanvälisissä opiskeluun liittyvissä projekteissa ulkomailla. Anton pääsi myös nuorten ammattitaidon SM-kisojen finaaliin asiakaspalvelu ja myynti –lajissa.
– Hienoa, että nyt koko ammatillinen koulutus pohjautuu yksiöllisiin opintopolkuihin. Minulle oman polun kulkeminen sopi tosi hyvin, surffailin ryhmästä toiseen opinnoissa ja tutustuin isoon joukkoon ihmisiä.
Tuotteista itsesi!
Myynti on yksi niistä jutuista, joissa Anton on luonnonlahjakkuus. Keudassa saadut opit kehittivät niitäkin taitoja silti huimasti.
– Monesti vieläkin huomaan, että ai niin, tästähän puhuttiin jo silloin Keudassa.
Myynnin ja tuotteistamisen taidoille on ollut kysyntää nyt, kun Anton on lähtenyt luomaan uraa muusikkona ja näyttelijänä. Hän opiskelee musiikkia ja julkaisee sitä taiteilijanimellä ANTHUAN.
Näyttelijäpuolella itsensä tuotteistaminen ja aktiivinen myynti on myös tuottanut tulosta ja Anton on jo päässyt tekemään useita pieniä roolisuorituksia televisiosarjoihin ja elokuviin. Myös ääninäyttelijän töitä on ollut ja haastattelua edeltävän päivän hän oli viettänyt kuvauksissa Aku Hirviniemen body doublena eli sijaisnäyttelijänä.
Uusimpana asiana Anton on mukana kesällä 2018 perustetussa mediaa-alan yrityksessä, joka tulee tuottamaan palveluita mainoksista elokuviin.
Seuraavaksi Antonin tie vie Yhdysvaltoihin näyttelijäopintoihin. Monta rautaa on koko ajan tulessa, mutta nuori mies on oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta kuuntelemaan itseään.
– Teen paljon, mutta sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Saan toteuttaa itseäni, joten jaksankin paljon.
Oman jutun löytämisen saattaa nuorena mennä aikaa.
– Älä kuitenkaan anna heti periksi, Anton neuvoo.
– Monesta tylsältäkin tuntuvasta jutusta voi myöhemmin olla hyötyä.
Lue artikkeli Keudan sivuilta: https://blogi.keuda.fi/anton-kettunen-haluaa-naytella-ja-tehda-musiikkia-keuda-antaa-hyvan-pohjan-uralle-kuin-uralle/